Tämän ohjeen imie nappasin uudesta Maku-lehdestä. Tosi helppo ja näppärä tehdä. Tästä tulee n. 40 kpl.

5 dl maitoa
2 ps kuivahiivaa
1,5 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
n. 13 dl vehnäjauhoa
1 dl rypsiöljyä
 Paistamiseen:
rypsiöljyä
Pinnalle:
sokeria

Lämmitin maidon ja siihen lisäsin sokerin, mausteet ja kanamunan. Kuivahiivan sekoitin jauhojen joukkoon Jauhoja lisäsin pikkuhiljaa vaivaten samalla taikinaa tasaiseksi. Kun jauhoista on lisätty noin puolet laitoin öljyn menemään taikinaan ja sitten loput jauhot. Ei kuiten kaikkea että vaivaamiseenkin jääpi jauhoja.
Annoin kohota liinan alla vajaan tunnin ja sitten lätkäsin taikinan jauhotetulle pöydälle ja vaivasin kuplat pois. Leivoin taikinasta tasaisen pötkäleen ja jaoin sen suurinpiirtein samankokoisiin paloihin. Pyörittelin palaset pyöreiksi pulliksi ja annoin kohota liinan alla vielä hetken. Kuumensin öljyn n. 180 asteiseksi... kinkkumittaria käytin apuvälineenä että vähän saapii vinkkiä kuinka kuuma öljy on ettei ihan menisi katastrofin puolelle. Leipäpalasella vielä kokeilin että öljy on tarpeeksi kuumaa munkkien paistamiseen.
Sitten otin pullan ja etusormen ja peukkuja käyttäen pyöritin net rinkilöiksi ja laitoin öljyyn paistumaan. Kypsät rinkulat laitoin talouspaperin päälle että paperi imee liiat öljyt pois ja jäähtyneen mut kuiten vielä lämpimän herkun mie pyöräytin vielä sokerissa ja näin on herkku valmis.wink